Kati Peltola – Järjellisiä ajatuksia

Smile! You’re at the best WordPress.com site ever

Yhteiset lapsemme

Jätä kommentti

Järjellisiä rakenneuudistuksia 3

KATI PELTOLA

Yrittäjänaiset ovat pitkään esittäneet, että lapsen syntymään ja vanhempainvapaisiin liittyvät lakisääteiset etuudet rahoitettaisiin työnantajien yhteisvoimin. Nykyinen rahoitus painottuu äitien työnantajiin. Tämä heikentää naisten pääsyä pysyviin työsuhteisiin ja lisää naisvaltaisten töiden kustannuksia. Hallituksella on työryhmä tästäkin asiasta taas kerran. Toivon, että se aloittaa perusasiasta.

Lapset syntyvät yhteiskuntaan, eivät vain perheeseen. Vahvasti ansiotyöhön perustuvan yhteiskunnan pitää turvata perheiden toimeentulo silloin, kun lapset tarvitsevat vanhemman tiivistä läsnäoloa. Lapset ottavat sitten aikanaan täyden vastuun yhteiskunnasta ja sen tuotannosta.

Nyt raha kerätään sairausvakuutusmaksuilla, joita on nimetty sekä työnantajan ja työntekijän maksuiksi. Osa rahasta maksetaan vanhemmalle, osa vapaan aikana palkkaa maksavalle työnantajalle.

Nimestä riippumatta maksu on työntekijän ansiotulon tasavero. Se rankaisee työvoiman käyttöä verrattuna muiden tuotannontekijöiden käyttöön. Tasapuolisesti kaikesta Suomessa myydystä tuotannosta kerättävä tuotantovero kohdistuisi muihinkin tuotantopanoksiin ja yritysten voittoihin.

Kun äideillä ja isillä ei ole töitä ei lastenkaan tulevaisuus näytä hyvältä. Korkea työllisyys on myös eläkkeiden ja yhteisten palvelujen edellytys. Siksi työn myymisen ja ostamisen monimutkaista byrokratiaa kannattaa yksinkertaistaa rahoittamalla vanhempainvapaat tuotannon jalostusarvon perusteella. Työllisyyden suosiminen edistää myös äitien ja isien yhtäläistä osallistumista lastensa hoitoon ja ansiotyöhön.

Artikkeli julkaistu Kansan Uutisissa 4.11.2013

Jätä kommentti